Artikkelin hakemisto

 

 

Merikarvianjoen suistoalueen Kaislahanke

 

Uutena projektina hoitokunta on ylimääräisessä kokouksessa lokakuussa 2016 
hakenut lupaa Merikarvianjoen suistoalueen kaislahankkeelle. 

Ko. hanketta varten on lähetetty tukihakemus Ely-keskukselle marraskuun lopulla 2016. Rahoitusta ei saatu vuodelle 2017. 

Osakaskunnan vuosikokouksessa 21.4.2017  Merikarviajoen suistoalueen Kaislahanke on hyväksytty niin suunnitelman kuin kustannusarvion mukaan. 

Merikarvianjoen suistoalueen Kaislahanke on laitettu uudestaan vireille Elyyn syksyllä 2017. 

Ely-keskus on ilmoittanut maaliskuulla 2018, että Merikarvianjoen suistoalueen Kaislahanke on hyväksytty ja 
hankkeelle on saatu rahoitus. Asia otetaan esille sääntömääräisessä vuosikokouksessa. 

Kaislahanke hyväksyttiin vuosikokouksessa ja hanketta varten valittiin toimikunta, joka toimii hankkeessa toimeenpanevana elimenä hoitokunnan ohella. Toimikuntaan kuuluvat: Hannes Aulu, Raimo Mattila ja sihteeri Maija-Liisa Liipo, varajäseneksi valittiin Veli-Matti Heljakka. 
On suunniteltu, että tulevalla heinäkuulla teetetään kasvikartoitus sekä sen jälkeen elokuulla suunnitelma hankkeelle. Myös urakoitsijoiden kilpailutus järjestetään elokuulla. Näin hanke on aloitettu Ely-keskuksen määräaikaan 30.9.2018 mennessä. 
Vuonna 2019 tehdään kesällä ensimmäinen kaislaleikkaus, syksyllä toinen ja kolmas leikkaus tehdään vuonna 2020.

Urakoitsijoiden kilpailutus järjestetään niin, että toimikunta lähettää kolmelle tai neljälle urakoitsijalle tarjouspyynnön. Kilpailutusta ei tehdä julkisena, koska raja-arvot eivät ylity (raja-arvo 60.000,00 €), kun hankkeen kustannusarvio jää alle 30 000,00 euron. 

Kaislahanke ei tule toteutumaan, koska tarjouspyynnöistä huolimatta ei onnistuttu saamaan sellaista urakoitsijaa, joka olisi voinut korjata kaislajätteen niin, että se olisi paalattu suoraan paikan päällä. Hoitokunta katsoi, että muulla tavoin korjattuna kaislajätteen keruu aiheuttaa niin paljon ongelmia, että hanketta ei voida toteuttaa. Epäselvää oli myös se, miten paljon kaislajätteen keruu suoraan veneestä tehtynä maksaa ja aiheuttaako se näin ollen hankkeelle vaikeuksia. 

Päätös hankkeen toteutumatta jättämisestä tulee tehdä välittömästi Osakaskunnan vuosikokouksen jälkeen.